1940-1950-lukujen kasvit

  • Päivitetty: syyskuu 13, 2022
  • Luotu: huhtikuu 4, 2018

1940-1950-luvuille osuu puutarha-arkkitehti Bengt Schalinin kausi Helsingin kaupunginpuutarhurina. Schalinin kaupunginpuutarhurikausi edusti kasvilajiston rikkauden ja kasvikokeilujen aikaa Helsingissä. Aikakaudella perustettiin tai peruskorjattiin suuri määrä puistoja ja puistikoita etenkin Helsingin 1940-luvun lopun ja 1950-luvun lähiöissä. Schalinin aikakaudella istutettiin monet Helsingin nykyisistä kasviharvinaisuuksista ja lisäykseen otetuista lajikkeista. Niistä osa on otettu Suomen kansalliseen kasvigeenivarakokoelmaan.

Sisältö


Kiiltoheisi (Viburnum lentago)

Miten käytän taulukon haku-toimintoa?

Sanahakukenttä sijaitsee hakutaulukon oikeassa yläkulmassa. Voit hakea taulukossa esiintyvillä sanolla ja ryhmitellä taulukkoa esim. ominaisuuksien mukaisesti.

Hakuesimerkki: Hakusanalla “herkkukasvi” taulukko listaa kaikki herkkukasvit, jotka sisältyvät 1940-1950-lukujen kasveihin.

Useampia samanaikaisesti käytettyjä hakusanoja ei erotella pilkuilla.


Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa

Avaa taulukko näkyville tästä (1940-1950-lukujen kasvit)

Peruslajisto, puuvartiset

Tieteellinen nimi
Suomalainen nimiKasviryhmäSaatavuus SuomestaOminaisuudetStatus HelsingissäSuosituksetKäyttö katualueilla

Historiallinen käyttö
A = hyvä saatavuus
B = taimimäärät tai taimikoot pieniä
C = ennakkotilaus tarpeen
- Suomessa luonnonkasvi
- lievästi myrkyllinen
- hyvin myrkyllinen
- mesi- ja siitepölykasvi
- tarkkailtava haitallinen vieraslaji
- hedelmä- ja marjakasvi
- kansallinen geenivara
- FinE F2
- Herkkukasvi
- Helsingin tunnuskasveja
- Arvokas harvinaisuus Helsingissä
- Helsingistä lisäykseen otettu
- Käyttöä lisätään
(*)suositeltava lisäyslähde
- Siemenetön tarhakurtturuusu
- Kurtturuusun tilalle
- Katupuuksi soveltuva
- Ahtaaseen katutilaan
- Liikennealueille sopiva pensas
- Näkemäalueille sopiva pensas alle 70 cm
- Myös kantavaan kasvualustaan
- Suolaa sietävä
- Venäjän vallan ajan laji
- Kartano- ja huvilakasvi
- 1900-luvun alku
- 1940-1950-luvut
- 1960-1970-luvut
- 1980-luku
- 2000-luku
Juniperus communis kotikatajahavupensasASuomessa luonnonkasvi, lievästi myrkyllinen, liikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juniperus communis 'Suecica'pilarikatajahavupensas lievästi myrkyllinenliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Pinus mugo vuorimäntyhavupensasAliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Taxus cuspidatajapaninmarjakuusihavupensashyvin myrkyllinen, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Taxus x media 'Farmen'kartiomarjakuusihavupensashyvin myrkyllinen1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tsuga canadensiskanadanhemlokkihavupensasA1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Abies balsameapalsamipihtahavupuuAtarkkailtava haitallinen vieraslaji, FinE(*)FinE, kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Abies sibiricasiperianpihtahavupuuAtarkkailtava haitallinen vieraslaji, FinE(*)FinE, kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Larix deciduaeuroopanlehtikuusihavupuuC käyttöä lisätään nykyisestä, kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Larix gmelinii var. japonicakurilienlehtikuusihavupuuCHelsingin tunnuskasveja, arvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Larix kaempferijapaninlehtikuusihavupuuC1940-1950-luku
Larix sibiricasiperianlehtikuusihavupuuAHelsingin tunnuskasveja kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Picea abiesmetsäkuusihavupuuASuomessa luonnonkasvi, Helsingin tunnuskasvejakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Picea pungensokakuusihavupuuAsuolaa sietävä1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Pinus cembrasembramäntyhavupuuAkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Pinus sylvestrismetsämäntyhavupuuASuomessa luonnonkasvi, Helsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuva, suolaa sietävä, myös kantavaan kasvualustaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Pseudotsuga menziesiidouglaskuusihavupuuAHelsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestä, (*)Mustila, kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Thuja occidentaliskanadantuijahavupuuClievästi myrkyllinen, Helsingin tunnuskasvejakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tsuga diversifoliajapaninhemlokkihavupuuC (*) Mustila, kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 2000-luku
Aristolochia macrophyllapiippuköynnösköynnösherkkukasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Celastrus orbiculatuskelasköynnösköynnösliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1980-luku
Clematis alpina-hybriditalppikärhököynnös käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Clematis isokukkaisetkärhötköynnösherkkukasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Hydrangea anomala var. petiolarisköynnöshortensiaköynnösliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera caprifoliumtuoksuköynnöskuusamaköynnöslievästi myrkyllinenherkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Lonicera periclymenumruotsinköynnöskuusamaköynnöslievästi myrkyllinenherkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Parthenocissus insertasäleikkövilliviiniköynnösHelsingin tunnuskasveja, lievästi myrkyllinenliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Parthenocissus quinquefoliaimukärhivilliviiniköynnösHelsingin tunnuskasveja, lievästi myrkyllinenliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Pohjantähti'suomenköynnösruusuköynnös1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Acer tataricum tataarivaahteralehtipensas Helsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopiva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Acer tataricum ssp. ginnalamongolianvaahteralehtipensasHelsingin tunnuskasvejaliikennealueille sopiva, myös kantavaan kasvualustaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Amelanchier laevissirotuomipihlajalehtipensasmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Amelanchier lamarckiirusotuomipihlajalehtipensasmesi- ja siitepölykasviliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Aronia x prunifoliakoristearonialehtipensas liikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Berberis thunbergiijapaninhappomarjalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinenkurtturuusun tilalle1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Caragana arborescenssiperianhernepensaslehtipensasliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Caragana arborescens 'Pendula'riippahernepensaslehtipensasherkkukasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Caragana frutexeuroopanhernepensaslehtipensaskurtturuusun tilalleliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Cercidiphyllum japonicumkatsuralehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1940-1950-luvut
Cornus alba 'Elegantissima'laikkukirjokanukkalehtipensas1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Cornus alba 'Gouchaultii'keltakirjokanukkalehtipensas1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Cornus alba 'Kesselringii'verikanukkalehtipensas1940-1950-luvut
Cornus alba 'Sibirica'korallikanukkalehtipensas käytetään vain harkitenliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cornus alba 'Spaethii'keltakirjokanukkalehtipensas1940-1950-luvut
Corylus avellanaeuroopanpähkinäpensaslehtipensasSuomessa luonnonkasvi, hedelmä- ja marjakasvi liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cotoneaster integerrimuskalliotuhkapensaslehtipensasSuomessa luonnonkasvi, lievästi myrkyllinen, kurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Cotoneaster luciduskiiltotuhkapensaslehtipensas lievästi myrkyllinen, liikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Crataegus grayanaaitaorapihlajalehtipensasmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejaliikennealueille sopiva1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Crataegus laevigata 'Paul s Scarlet'ruusuorapihlajalehtipensasAmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Crataegus x mordenensis 'Toba'helmiorapihlajalehtipensasAmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Dasiphora fruticosa lajikkeetpensashanhikkilehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopiva, näkemäalueille sopivaVenäjän vallan ajan laji, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Elaeagnus commutatalännenhopeapensaslehtipensaskurtturuusun tilalle1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Euonymus alatuspallesorvarinpensaslehtipensasherkkukasvi 1940-1950-luvut, 2000-luku
Euonymus europaeuseuroopansorvarinpensaslehtipensaslievästi myrkyllinen1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Euonymus planipeskirsikkasorvarinpensaslehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi käyttöä lisätään nykyisestä, 1940-1950-luvut
Forsythia ovatakoreanonnenpensaslehtipensaslievästi myrkyllinenkurtturuusun tilalle1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Forsythia x intermediakomeaonnenpensaslehtipensasherkkukasvikurtturuusun tilalle1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Fothergilla major 'Velho'höyhenpensaslehtipensasFinEarvokas harvinaisuus Helsingissä (*) FinE1940-1950-luvut
Hippophae rhamnoidestyrnilehtipensasSuomessa luonnonkasvi, hedelmä- ja marjakasvi(*) FinEliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Hydrangea arborescens 'Grandiflora'pallohortensialehtipensaslievästi myrkyllinen1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Hydrangea heteromallakiinanhortensialehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Hydrangea paniculata 'Grandiflora'syyshortensialehtipensaslievästi myrkyllinen, FinE(*) FinE1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Hydrangea paniculata 'Praecox'kuutamohortensialehtipensaslievästi myrkyllinen, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistä (*) FinE, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Kolkwitzia amabiliskellokuusamalehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi (*) 'Kellokas'1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Laburnum alpinumkultasadelehtipensashyvin myrkyllinenherkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Lonicera caeruleasinikuusamalehtipensasSuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinen, kurtturuusun tilalleliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera caucasicakaukasiankuusamalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistä käyttöä lisätään nykyisestä, (*) K-686, liikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Lonicera involucrata 'Satu'sadunkuusamalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinen, FinE (*)FinE, käyttöä lisätään, liikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Lonicera tataricarusokuusamalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinenHelsingin tunnuskasveja liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera x bella 'Dropmore'huntukuusamalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinen, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistä (*) FinE, liikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Lonicera x bella 'Sakura'sirokuusamalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, lievästi myrkyllinen, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistä (*) FinEliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Mahonia aquifoliummahonialehtipensaskartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Malus toringo var. sargentiimarjaomenapensaslehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Philadelphus coronariuspihajasmikelehtipensasmesi- ja siitepölykasvikartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Philadelphus Virginalis-hybr.kameliajasmikelehtipensasmesi- ja siitepölykasviherkkukasvi1940-1950-luvut
Philadelphus x lemoineipikkujasmikelehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Philadelpus pubescenshovijasmikelehtipensasmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Physocarpus opulifoliuslännenheisiangervolehtipensasliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Prunus spinosaoratuomilehtipensasSuomessa luonnonkasvikurtturuusun tilallekartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Prunus tenellakääpiömantelilehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi(*) omajuurinenkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rhododendron catawbiense 'Grandiflorum'puistoalppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinen1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rhododendron molle subsp. japonicumjapaninatsalealehtipensaslievästi myrkyllinen, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi (*)FinE1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rhododendron x fraserikevätatsalealehtipensaslievästi myrkyllinen, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi(*) FinE1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Ribes alpinumtaikinamarjalehtipensasSuomessa luonnonkasvi, liikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Ribes aureumkultaherukkalehtipensaskurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Ribes sanguineumruusuherukkalehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1940- ja 1950-luvut, 2000-luku
Rosa Alba-ryhmäneidonruusutlehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Aurora'lehtipensasmesi- ja siitepölykasvit, kansallinen geenivaraarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistäkäyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Rosa blandakanadanruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissäkurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa blanda 'Herttoniemi'kanadanruusulajikelehtipensasmesi- ja siitepölykasviHelsingistä lisäykseen otettu, 1940-1950-luvut, 2000-luku
Rosa blanda 'Toukoniitty'toukoniitynruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistä käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Rosa Centifolia Muscosa-ryhmäsammalruusutlehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'F.J.Grootendorst'neilikkaruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa foetida 'Persian Yellow'persiankeltaruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasviherkkukasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Hansa'hansaruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Katri Vala'tarhakurtturuusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvisiemenetön tarhakurtturuusu, kurtturuusun tilalle1940-1950-luvut, 2000-luku
Rosa 'Linnanmäki'linnanmäenkeltaruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistä käyttöä lisätään nykyisestä, (*)FinE1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Minette'mustialanruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasviherkkukasvikartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Pink Grootendorst'neilikkaruusu, vaal.pun.lehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Pohjolan Kuningatar'tarhakurtturuusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, siemenetön tarhakurtturuusu, (*)FinE, kurtturuusun tilalleVenäjän vallan ajan laji, kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa Rugosa-hybridittarhakurtturuusutlehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Rosa spinosissima- hybr. 'Poppius'suviruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinE (*) FinE, kurtturuusun tilalleVenäjän vallan ajan laji, 1940-1950-luvut
Rosa spinosissima 'Plena'juhannusruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinE (*) FinE, kurtturuusun tilallekartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa spinosissima-hybr. 'Papula'papulanruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Splendens'valamonruusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinE (*) FinE, kurtturuusun tilallekartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1980-luku
Rosa x malyi 'Kempeleen Kaunotar'piharuusulehtipensasmesi- ja siitepölykasvit, kansallinen geenivara käyttöä lisätään nykyisestä, kurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rubus odoratustuoksuvatukkalehtipensaskartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rubus parviflorusvalkovatukkalehtipensaskartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea alba var. latifoliakaljupajuangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopiva
kansalliseen vieraslajiluetteloon 15.8.2023
siirtymäaika 15.8.2025
kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea Billiardii-hybr.rusopajuangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea chamaedryfolia var. chamadryfoliaidänvirpiangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, FinE (*) FinE, liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Spiraea douglasiipunapajuangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Spiraea japonica 'Anthony Waterer'tummaruusuangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1940-1950-luvut
Spiraea japonica 'Froebelii'ruusuangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasviliikennealueille sopiva, näkemäalueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Spiraea japonica-lajikkeetjapaninangervotlehtipensasmesi- ja siitepölykasvi liikennealueille sopiva, näkemäalueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Spiraea x cinereaneitoangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea x rosalbamökinangervolehtipensasmesi- ja siitepölykasvikurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Symphoricarpos albus var. laevigatusvalkolumimarjalehtipensaslievästi myrkyllinen, kurtturuusun tilalleliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Syringa josikaeaunkarinsyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingin tunnuskasviliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa reflexanuokkusyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingin tunnuskasveja1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa reticulatalikusterisyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestä liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa vulgarispihasyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejaliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Syringa Vulgaris-hybr. 'Andenken Ludvig Späth'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Annala'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, , Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Jollas'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, , Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Katherine Havemeyer'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä,, Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Lemoinei'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, , Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Michel Buchner'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi arvokas harvinaisuus Helsingissä, , Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Mme Lemoine'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Paul Olsson'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, , Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybr. 'Prince Notger'jalosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasvi, kansallinen geenivaraherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä, , Helsingistä lisäykseen otettukäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Vulgaris-hybriditjalosyreenitlehtipensasmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejakäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa x chinensiskiinansyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa x henryipuistosyreenilehtipensasmesi- ja siitepölykasviliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Weigela -hybr.tarhakotakuusamalehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Weigela middendorfianakeltakotakuusamalehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissäkurtturuusun tilalle1940-1950-luvut
Viburnum lantanavillaheisilehtipensasliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Viburnum lentago 'Jenkki'kiiltoheisilehtipensasFinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinE, liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Viburnum opulus koiranheisilehtipensasSuomessa luonnonkasvi kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Viburnum opulus 'Pohjan Neito'lumipalloheisilehtipensasFinE käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Acer negundosaarnivaahteralehtipuuAHelsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuva, suolaa sietäväkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Acer platanoidesmetsävaahteralehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja katupuuksi soveltuvakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Acer platanoides 'Reitenbachii'lehtipuuBmesi- ja siitepölykasviherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Acer platanoides 'Schwedleri'lehtipuuCmesi- ja siitepölykasviherkkukasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Acer saccharinumhopeavaahteralehtipuuBmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä 1940-1950-luvut
Acer saccharinum 'Wieri'liuskahopeavaahteralehtipuuCmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1940-1950-luvut
Aesculus hippocastanumhevoskastanjalehtipuuAlievästi myrkyllinenHelsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuva, suolaa sietäväkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Alnus glutinosatervaleppälehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja katupuuksi soveltuva, suolaa sietävä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Alnus incanaharmaaleppälehtipuuCSuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasvi suolaa sietävä1940-1950-luvut
Betula pendularauduskoivulehtipuuASuomessa luonnonkasvi, Helsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuva, suolaa sietäväkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Betula pendula 'Dalecarlica'taalainkoivulehtipuuAarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Betula pendula f. bircalensispirkkalankoivulehtipuuASuomessa luonnonkasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva, suolaa sietävä1940-1950-luvut
Betula pendula f. crispaloimaankoivulehtipuuBSuomessa luonnonkasvi, arvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva, suolaa sietävä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1980-luku
Betula pendula var. carelicavisakoivulehtipuuBSuomessa luonnonkasviherkkukasvi1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Betula pubescens hieskoivulehtipuuASuomessa luonnonkasvi, Helsingin tunnuskasveja kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cercidiphyllum japonicumkatsuralehtipuuCherkkukasvi arvokas harvinaisuus Helsingissä, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) E-planta, 1940-1950-luku, 2000-luku
Crataegus douglasiimustamarjaorapihlajalehtipuuAmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Crataegus grayanaaitaorapihlajalehtipuuAmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Crataegus laevigata 'Paul s Scarlet'ruusuorapihlajalehtipuuAmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Crataegus x mordenensis 'Toba'helmiorapihlajalehtipuuAmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva1940-1950-luvut
Fagus sylvaticapyökkilehtipuuClievästi myrkyllinenherkkukasvi käyttöä lisätään nykyisestä, kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Fraxinus excelsiorlehtosaarnilehtipuuASuomessa luonnonkasviHelsingin tunnuskasveja kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Fraxinus excelsior 'Pendula'riippasaarnilehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Fraxinus pennsylvanicapunasaarnilehtipuuAarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva, suolaa sietävä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Juglans ailanthifoliajapaninjalopähkinälehtipuuC käyttöä lisätään nykyisestä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juglans cinereaamerikanjalopähkinälehtipuuB 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juglans mandshuricamantsurianjalopähkinälehtipuuB käyttöä lisätään nykyisestä 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Malus 'Aamurusko'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva1940-1950-luvut
Malus 'Almey' ("Kirjailija")koristeomenapuulehtipuuBmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu 1940-1950-luvut
Malus baccatamarjaomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuvakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus 'Cowichan' ("Kadetti")koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu (*)FinE 1940-1950-luvut
Malus 'Dolgo'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus 'Erstaa'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus 'Hopa'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus 'Hyvingiensis'rautatienomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi, FinEherkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestä, (*)FinE1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus 'John Downie'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Malus 'Linnanmäki'koristeomenapuulehtipuuBmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu käyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Malus 'Makamik'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus 'Nipissing'koristeomenapuulehtipuuCmesi- ja siitepölykasviarvokas, harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu1940-1950-luvut
Malus prunifoliasiperianomenapuulehtipuuCmesi- ja siitepölykasvi kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Malus 'Rixi'koristeomenapuulehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi, FinEarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu (*)FinE 1940-1950-luvut
Malus 'Tumma Kaunotar'koristeomenapuulehtipuuBmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu käyttöä lisätään nykyisestä 1940-1950-luvut
Phellodendron amurensekorkkipuulehtipuuBarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus albahopeapoppelilehtipuuC käyttöä lisätään nykyisestäsuolaa sietävä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus alba 'Nivea'valkopoppelilehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä suolaa sietäväVenäjän vallan ajan laji?, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus balsamifera 'Elongata'palsamipoppelilehtipuuBHelsingin tunnuskasvejaVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus balsamifera 'Gileadensis'ontarionpoppelilehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Populus nigra mustapoppelilehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä suolaa sietäväkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus tremulametsähaapalehtipuuASuomessa luonnonkasvi, Helsingin tunnuskasveja 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus tremula 'Erecta'pylväshaapalehtipuuA katupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan, ahtaaseen katutilaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus trichocarpajättipoppelilehtipuuC käyttöä lisätään nykyisestäVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus x berolinensisberliininpoppelilehtipuuCHelsingin tunnuskasveja1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus x canescensharmaapoppelilehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä suolaa sietävä1940-1950-luvut
Prunus aviumimeläkirsikkalehtipuuCmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi katupuuksi soveltuvakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus cerasushapankirsikkalehtipuuAhedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus cerasus 'Rhexii'schalininkirsikkalehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi Helsingistä lisäykseen otettu käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus domestica subsp. domesticaluumulehtipuuAhedelmä- ja marjakasvi(*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus maackiituohituomilehtipuuA1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus padustuomilehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus pensylvanicapilvikirsikkalehtipuuA tarkkailtava haitallinen vieraslaji 'Ylitornio' FinEkatupuuksi soveltuva1940-1950-luvut, 1980-luku
Prunus sargentiirusokirsikkalehtipuuAherkkukasvikatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku, 2000-luku
Prunus serotinakiiltotuomilehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus virginianavirginiantuomilehtipuuBarvokas harvinaisuus Helsingissä kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Pyrus communispäärynälehtipuuBmesi- ja siitepölykasvi, hedelmä- ja marjakasviarvokas harvinaisuus Helsingissä (*) FinEkatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Quercus roburtammilehtipuuAlievästi myrkyllinen, Suomessa luonnonkasvi, Helsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Quercus robur 'Fastigiate Koster'kartiotammilehtipuuBlievästi myrkyllinen herkkukasvikatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan, ahtaaseen katutilaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1980-luku
Quercus rubrapunatammilehtipuuAlievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Salix alba var. sericaea 'Sibirica'hopeapajulehtipuuAmesi- ja siitepälykasviHelsingin tunnuskasvejasuolaa sietäväVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Salix caprearaitalehtipuuBSuomessa luonnonkasvi
mesi- ja siitepölykasvi
suolaa sietävä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Salix pentandrahalavalehtipuuBSuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Salix x rubenskujasalavalehtipuuBHelsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestäsuolaa sietäväVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Sorbus ariasaksanpihlajalehtipuuAmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä katupuuksi soveltuva, suolaa sietävä, myös kantavaan kasvualustaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Sorbus aucupariakotipihlajalehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja katupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus aucuparia 'Pendula'riippapihlajalehtipuuAmesi- ja siitepölykasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus commixtajapaninpihlajalehtipuuBmesi- ja siitepölykasviarvokas harvinaisuus Helsingissä 1940-1950-luvut
Sorbus hybridasuomenpihlajalehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasvi katupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus intermediaruotsinpihlajalehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja katupuuksi soveltuva, suolaa sietävä, myös kantavaan kasvualustaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Syringa reticulatalikusterisyreenilehtipuu käyttöä lisätään nykyisestä katupuuksi sopiva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Tilia cordatametsälehmuslehtipuuASuomessa luonnonkasvi, mesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestä, katupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tilia platyphyllosisolehtilehmuslehtipuuAmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestä, katupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Tilia x vulgarispuistolehmuslehtipuuAmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasvejakatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tilia x vulgaris 'Pallida'keisarinlehmuslehtipuuAmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Tilia x vulgaris 'Zwarte Linde'puistolehmuslehtipuuBmesi- ja siitepölykasviHelsingin tunnuskasveja käyttöä lisätään nykyisestäkatupuuksi soveltuva, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus glabravuorijalavalehtipuuASuomessa luonnonkasviHelsingin tunnuskasveja katupuuksi soveltuva, suolaa sietävä, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Ulmus glabra 'Camperdownii'sateenvarjojalavalehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus glabra 'Exoniensis'kartiojalavalehtipuuBarvokas harvinaisuus Helsingissä katupuuksi soveltuva, suolaa sietävä, myös kantavaan kasvualustaan1940-1950-luvut
Ulmus glabra 'Pendula'riippajalavalehtipuuAarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus 'Hoerholmiensis'kujajalavalehtipuuCarvokas harvinaisuus Helsingissä, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus laeviskynäjalavalehtipuuASuomessa luonnonkasviHelsingin tunnuskasveja katupuuksi soveltuva, suolaa sietävä, myös kantavaan kasvualustaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut