Arkistot: Kortit

xxxx

Köynnökset lisäävät väriä ja viihtyisyyttä ja korostavat vuodenaikojan vaihtelua. Lehvästö vähentää kaikuisuutta, pölyämistä ja kasvien haihduttaminen parantaa pienilmastoa. Tuuheat köynnöskasvustot tarjoavat elintilaa pikkulinnuille.

Köynnöksille voidaan rakentaa oma tukirakenne ahtaaseenkin katutilaan, johon puiden istuttaminen on mahdotonta, tai niiden voidaan antaa valua kasvupaikalta alaspäin. Ne sopivat maanpeitekasveiksi, voivat nousta puun runkoa pitkin tai kiivetä pergolaa, aitaa tai muuria vasten.

Köynnösten hyödyistä ja haitoista on käyty keskustelua jo ainakin 1800-luvun lopulta saakka. Köynnösten pelätään vahingoittavan rakenteita ja aiheuttavan kosteusvaurioita. Köynnökset voivat kuitenkin myös suojata rakenteita. Tuuhea köynnös estää auringon ultraviolettisäteilyä vahingoittamasta rakenteen pintaa. Lehtevä köynnös suojaa rankkasateilta. Köynnökset ovat eläviä ja haihduttavat vettä lehtien ilmarakojen kautta, joten ne viilentävät paahteista kaupunkitilaa.

Kuinka köynnökset kiipeävät?

Köynnöksiksi kutsutaan rentovartisia kasveja, jotka kiipeilevät tukea pitkin. Luonnossa tukena ovat usein puut ja pensaat.  Köynnöksen kiipeämistavalla on ratkaiseva merkitys sen menestymiselle ja vaikutuksille kaupunkiympäristössä. Kiipeämiseen köynnökset käyttävät yleisimmin kiipimäjuuria, kärhiä tai kierteistä kasvutapaa.

Itse kiinnittyvät köynnökset

Köynnöshortensia kiinnittyy erittäin voimakkaasti alustaan kiipimäjuurilla, jotka tunkeutuvat pinnan pieniin halkeamiin laajentaen niitä. Imukärhivilliviinien levymäiset imukupit ovat muuntuneita lehtiä, jotka kiinnittyvät alustan pintaan tiiviisti myös kemiallisesti. Jos imukärhivilliviini irrotetaan julkisivusta esimerkiksi maalauksen takia, siitä jää jälkiä. Hyvä neuvo on leikata poistettavat köynnökset jo muutamaa päivää aikaisemmin, jolloin niiden ote heikkenee ennen poistamista.

Saksalaisessa kirjallisuudessa varoitetaan, että itse kiipeävät köynnökset voivat olla haitaksi teräsbetonijulkisivulle, sillä ne voimistavat pinnan luonnollista kemiallista rapautumista tai joissakin tapauksissa hakeutuvat liikuntasaumoihin. Rappauskin saattaa vaurioitua, joskin tämä riippuu myös rappauksen laadusta. Helsingissäkin on useita tunnettuja, villiviinin peittämiä julkisivuja, jotka ovat pysyneet hyvässä kunnossa vuosikymmeniä.  Puujulkisivulle ei itsekiinnittyviä kasveja suositella, sillä ne pitkittävät pinnan kosteana pysymistä ja lisäksi puupinta huoltomaalataan köynnöksen ikään nähden usein, jolloin köynnös joudutaan irrottamaan.

Tukea tarvitsevat köynnökset

Suurin osa meillä hyvin menestyvistä köynnöskasveista tarvitsee tuen, jonka varassa kasvaa. Köynnökset voivat kiertyä kokonaisuudessaan tuen ympärille, kuten köynnöskuusama, piippuköynnös, haitalliseksi vieraslajiksi määritelty kelasköynnös ja laikkuköynnös sekä humala.  Köynnöksellä voi olla myös erityisiä kosketukselle herkästi reagoivia ja tuen ympärille kiertyviä kiinnityselimiä, kärhiä. Kärhet ovat usein muuntuneita lehtiä, kuten säleikkövilliviinillä, tai kärhi voi olla lehtiruoti, kuten kärhöillä.

Köynnösruusut ovat oikeastaan pitkäversoisia pensaita, jotka ohjataan kasvamaan ylöspäin sopivaa tukea pitkin. Niiden piikit tukevat kiipeämistä, mutta lisäksi tarvitaan ihmisen apua.  Köynnösruusut ovat meitä leudommassa ilmastossa erityisen suosittuja, mutta meillä köynnösruusujen talvenkestävyys ei yleensä ole riittävä. Kokeilla voi valkoista ´Pohjantähti`-lajiketta tai punaista ´Flammentanz´-lajiketta. Muut tarvitsevat talvisuojauksen.

Hedelmäpuita on perinteisesti ohjattu kasvamaan säleikköä vasten, kun tilaa on vähän tai on haluttu hyödyntää seinän lämpöä varaava ominaisuus. Monet pensaat voivat osoittautua ihmeen kiitollisiksi seinää vastaan aseteltuina. Esimerkiksi herukan versot kasvavat yllättävästi pituutta ja tuottavat runsaasti marjoja seinää vasten tukeen kiinnitettyinä. Säleikköön tai muuhun tukeen kiinnittyvä kasvi ei haittaa rakenteita, jos kasvin ja seinän väliin on jätetty selvä tuuletusväli.

Varmista köynnöksen menestyminen

Hieman yksinkertaistaen köynnöskasvi on sopeutunut kamppailemaan tiensä metsän varjoisasta pohjakerroksesta kohti korkeuksia ja valoa. Poikkeuksiakin on, ja köynnöshortensian sekä imukärhivilliviinin mainitaan mielellään kasvattavan versojaan valosta poispäin. Tästä seuraa, että nämä kaksi saattavat hakeutua esimerkiksi syöksytorven sisään tai kattotiilen alle, mutta myös se, että ne sopivat hyvin maanpeitekasveiksi.

Köynnöskasvin tyvi saa mielellään olla suojassa suoralta auringon paahteelta, vaikkapa perennojen tai pensaiden suojassa. Runsasmultainen mutta ilmava, ravinteita ja vettä tarjoava kasvualusta tarjoaa hyvät eväät kasvuun. Varjoisalle ja kasvupaikalle sopii erityisesti köynnöshortensian tai sinne voi kokeilla uusia, aikaisempaa talvenkestävämpiä muratteja. Myös muratti kiipeää kiipimäjuurten avulla, ja kiinnittyy voimakkaasti alustaansa. Paahteiselle kasvupaikalle suositeltavimpia ovat parhaiten kuivuutta kestävät villiviinit tai viinilajit.

Köynnökset pitää istuttaa yli puolen metrin päähän rakennuksen seinästä tai muurista, sillä näiden vierustat on tehokkaasti kuivattu, ja ne muutenkin varattu routaeristeitä varten. Seinämää vasten maan alle voidaan tarvittaessa asentaa vedeltä ja juurilta suojaava patolevy. Köynnös pitää istuttaa räystäslinjan ulkopuolelle vedensaannin turvaamiseksi.

Köynnösten tukirakenteet voivat olla puisia säleikköjä tai korkeatasoisesti viimeisteltyjä metallivaijereita. Tukirakennetta käytettäessä tulee huolehtia, että se on riittävän etäältä seinästä. Jotkin lajit, kuten köynnöskuusama, voivat kasvattaa vahvan rungon vuosien ja vuosikymmenten kuluessa. Hentokasvuiset kärhöt voivat tukeutua ilmavasti kepeäänkin tukeen. Sähköjohdot ja muut vastaavat kaapelit eivät sovellu köynnöstueksi.

Sopivaa köynnöskasvia valittaessa on muistettava kiipeämistavan ja kasvupaikkavaatimusten lisäksi ottaa huomioon köynnöksen korkeus. Köynnöksiä voi yhdistellä, ja korkean tyvelle voi istuttaa matalamman. Yksivuotiset köynnökset ovat mukava lisä kausikasvi-istutuksessa tai monivuotisen köynnöksen juurella. Perinteisten hajuherneiden, ruusupapujen ja koristekrassin lisäksi tarjolla on monipuolinen valikoima kukkivia yksivuotisia.

Kaupunkiympäristöön sopivia puuvartisia köynnöskasveja esitellään Helsingin kaupunkikasvioppaan taulukossa Puuvartisten kasvien peruslajisto.

Lisää tietoa köynnöskasvien käytöstä saa esim.

• Teoksesta Finke & Osterhof 2001. Fassaden Begrunen – Ratgeber fur Gestaltung, Ausfuhrung und Pflanzenwahl. Blottner verlag. Kirja on myös tämän artikkelin tärkein tietolähde.
• Elina Sirénin opinnäytetyöstä vuodelta 2011 Fasadvegetation och dess användningsmöjligheter i Finland.

Monet puistot sijaitsevat keskeisesti paikoilla, joilta kaupunkilaiset odottavat kaunismuotoisten puiden varjoa, perinteistä kukkien kauneutta ja huolellisesti leikattuja nurmikoita. Yksittäisellä katupuulla, kukkapenkillä tai nurmikkolohkolla on kuitenkin hyvin rajalliset mahdollisuudet ylläpitää monimuotoisia eliöyhteisöjä tai tarjota jonkin lajin koko elinkierron vaatimat resurssit. Monimuotoisinta kaupunkiluontoa tavataan niillä puistoalueilla, joissa on runsaasti erilaisia elinympäristöjä.

Puistoalueet on syytä pyrkiä hahmottamaan osana niitä ympäröivää kokonaisuutta, jossa puistojen eri osa-alueet kuten istutukset, puuyksilöt, vesiaiheet, nurmikot, niityt, lahopuut ja niitä ympäröivä muu maankäyttö täydentävät toisiaan. Luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen puistoissa pätee sama nyrkkisääntö, kuin metsissäkin: vähemmän hoitoa tarkoittaa yleensä enemmän luontoa.

Moniin puistoihin voimme huoletta päästää enemmän luontoa. Näissä puistoissa tulisi pyrkiä tietoisesti lisäämään niittymäisiä alueita nurmikoiden kustannuksella, sallia vapaasti kasvavat, hieman villiintyneetkin pensasistutukset, suunnitelmallisesti lisätä lahopuuta sekä rakentaa kivikasoista ja karkeasta sorasta erilaisia kivikoita ja hietikoita sekä muita kasvillisuudesta avoimia ja ravinteisuudeltaan köyhiä ruderaatti-tyyppisiä alueita. Myös hulevesien kerääntymistä maanpinnalle erilaisiin painanteisiin ja pidätysrakenteisiin tulee suosia.

Maaperä täynnä elämää

Maan pinnalla liikkuvista eliöistä havaitsemme suuren osan, mutta maanalainen elämä on puutteellisesti tunnettua. Viheralueen elävä maaperä sisältää bakteereja, sieniä, leviä, alkueläimiä ja maaperäeläimiä sukkulamadoista kovakuoriaisiin. Lisäksi siellä sijaitsevat kasvien juuret ja maahan varisseet siemenet, jotka odottavat sopivaa tilaisuutta päästä kehittymään kasveiksi. Maaperän monipuolinen pinnanalainen elämä on kasvien hyvinvoinnin ja toimivan ekosysteemin edellytys. Maaperäeliöstön hajotustoiminta palauttaa ravinteet kiertoon. Vain elävä maaperä sitoo hiiltä, puhdistaa ja sitoo kaupunkivesiä ja ylläpitää kasvillisuuden hyvinvointia.

Puistoja rakennettaessa elävää pintamaata tulee kunnioittaa ja ottaa talteen uudelleen käytettäväksi. Puistojen ylläpidossa puolestaan tulee ymmärtää, että maaperäeliöstöä tarvitsee ruokkia tarjoamalla sille lahoavaa kasviainesta, kuten pudonneita puiden lehtiä tai nurmikon tai niityn leikkuujätettä. Monimuotoinen puisto tarvitsee monimuotoisen maaperän. Ja elävästä maaperästä siemenpankkeineen saadaan monimuotoisia rakennettuja viheralueita.

Kasvien valinta ruuantarjonnan näkökulmasta

Kaupungin viheralueiden istutuksilla voidaan tarjota paitsi silmänruokaa myös auttaa eläinten ruuansaantia. Marjat ovat tärkeä ravintolähde kaupungin eliöstölle, kuten esimerkiksi linnuille, nisäkkäille ja hyönteisille, ja ne tarjoavat silmäniloa myös ihmisille. Tarhaomenapuiden joukossa on vanhoja suomalaisia paikallislajikkeita, jotka voivat tuoda istutuksiin oman kiintoisan lisänsä.

Valitsemalla kukkivia puita ja pensaita tarjoamme mettä ja siitepölyä mm. pölyttäjien ravinnoksi.  Pölyttäjille erityisen tärkeitä ovat varhain keväällä kukkivat puut ja pensaat, kuten raita ja muut pajut.

Miksi suomalaisilla kasvilajeilla on merkitystä

Ilmastomme on vääjäämättä johtanut siihen, että rohkeimmat eksoottisten kasvien kokeilut ovat jääneet lyhytikäisiksi. Pohjoisessa ilmastossamme paikalliset puulajit ovat perinteiset muodostaneet puistojemme rungon. Muualta kotoisin olevat kasvilajit saattavat hyvinkin tarjota suojaa ja ruokaa kaupungin eliöstölle, mutta meillä ei useinkaan ole siitä riittävästi tietoa. Sen sijaan tiedämme, että suomalaiset puut tarjoavat varmasti elinympäristöjä suomalaisille eliöille.

Tämän hetken suuria huolenaiheita on hyönteiskato. Hyönteiset ovat korvaamaton osa luonnon ravintoketjuja. Ne ovat sekä ruokaa muille eliöille että mahdollisesti itse syövät toisia hyönteisiä. Pölyttävät hyönteiset puolestaan ovat välttämättömiä hyönteispölytteisten kasvien lisääntymiselle mutta myös ihmisten ruuantuotannon elinehto.

Monet hyönteiset ovat erikoistuneet voimakkaasti. Vaikuttaakin siltä, että useimmat vierasperäiset kasvilajit houkuttelevat parhaiten niitä yleisiä ja runsaslukuisia hyönteisiä, jotka pystyvät hyödyntämään laajaa kukkavalikoimaa. Vierasperäisistä kasveista on siis hyötyä etenkin niille hyönteisille, jotka muutenkin löytävät ruokansa helposti ja ovat siksi vähemmän avun tarpeessa.

Jos haluamme edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta kasvi-istutusten avulla, kaikkein varmimmin se tapahtuu käyttämällä koristekasvien rinnalla kotimaisia luonnonkasveja: ne houkuttelevat monipuolisesti Suomessa eläviä aikuisvaiheen pölyttäjiä, ja ne ovat myös monen hyönteisen toukkien ravintokasveja.

Kuinka ruokimme pölyttäjähyönteisiä

Kaikki hyvät pölyttäjäkasvit eivät houkuttele samalla tavalla kaikkia hyönteisryhmiä. Pölyttäjien kasvimieltymyksiin vaikuttavat oleellisesti kukkien tai kukinnon mesi- ja siitepölypitoisuus, väri, koko, muoto ja tuoksu.

Valtaosa kotimaisista perhosista ja mesipistiäisistä suosii purppuraisia, violetteja, sinisiä ja keltaisia kukkia. Useimmat kirkkaanpunaiset kukat vetävät varsin heikosti pölyttäjiä puoleensa. Eräät parhaista perhoskukista ovat valkoisia. Ne houkuttelevat etenkin yöperhosia, ja niiden houkutusteho perustuu erityisesti voimakkaaseen tuoksuun.

Perennaistutus, joka on monilajinen, koostuu eri aikaan kukkivista lajeista ja jossa kukat ovat eri mallisia, on hyönteisille paras. Syvätorviset kukat ovat pitkäimukärsäisten perhosten ja pitkäkielisten kimalaisten suosiossa. Kukkakärpäsillä on varsin lyhyt imukärsä, joten ne suosivat erityisesti lyhyttorvisia kukkia. Kukkakärpäset ovat hyvin tärkeitä mm. sarjakukkaiskasvien (Apiaceae) ja tuomen, viljelykasveista raparperin ja omenapuiden pölyttäjiä. Lajikkeet, joiden kukka on hyvin tiheään kerrannainen, ruokkivat enintään hyvin pieniä pölyttäjähyönteisiä.

Pölyttäjien suosimisen kannalta tietyt kasviheimot ovat erityisen suositeltavia. Pölyttäjien kannalta erinomaisia koristekasviheimoja ovat hernekasvit (Fabaceae), huulikukkaiskasvit (Lamiaceae), sarjakukkaiskasvit (Apiaceae), asterikasvit (Asteraceae), ristikukkaiskasvit (Brassicaceae) ja kohokkikasvit (Caryophyllaceae).

Hulevesipainanteet ovat yksinkertaisimmillaan pohjaltaan läpäiseviä altaita tai painanteita, jotka ovat suurimman osan vuodesta kuivia ja vain rankkasateiden jälkeen tai keväällä lumen ja jään sulaessa täytyvät vedellä. Niihin saattaa liittyä myös vettä suodattavia rakenteita kuten suodatuspatoja.

Jotkin hulevesialtaat saattavat olla veden peitossa jatkuvasti. Silloinkin niille on tyypillistä vedenpinnan suuri vaihtelu. Vaihtelevan vesipinnan ansiosta hulevesialtaat tarjoavat sellaisia elinympäristöjä, jotka suurimmasta osasta kaupunkia on siivottu pois. Niissä viihtyvät monenlaiset hyönteiset, sammakkoeläimet ja pikkunisäkkäät.

Joskus hulevesiaiheen kasvien pitää kestää kuivuutta

Pienissä, pohjaltaan läpäisevissä altaissa vallitseva olosuhde on kuivuus. Näihin tulee valita kuivuutta sietäviä kasveja, jotka kuitenkin kestävät myös ajoittaista märkyyttä. Oikeastaan varsin monet kuiviin oloihin sopeutuneet kasvit voivat tehokkaasti hyödyntää vettä silloin harvoin kun sitä on saatavissa, joten tällaisissa imeyttävissä painanteissa, joita voi olla vaikkapa katurakenteen yhteydessä, voidaan käyttää useimpia katuympäristössä muutoinkin kestäviksi havaittuja kasveja.

Vettä enemmän tai vähemmän pysyvästi keräävissä altaissa viihtyvät parhaiten kasvit, jotka ovat sopeutuneet elämään matalassa vedessä ja vesirajassa. Usein hulevesialtaat ja -uomat kaivetaan olevaan maahan, ja ne kasvittuvat nopeasti luontaisesti. Tällöin viherrakentajan tärkeimmäksi tehtäväksi tulee kasvillisuuden kehityksen seuraaminen ja ohjailu esimerkiksi valikoivasti niittämällä.

Hyviksi havaittua luonnonkasveja

Suomalaisista luonnonkasveista hyviksi hulevesiaiheiden kasveiksi on havaittu ajoittaista märkyyttä sietävät lepät ja monet pajulajit. Lukuisat sarat ja vihvilät viihtyvät hyvin vesirajassa ja ovat hyviä ravinteiden ja haitta-aineiden sitojia. Rantaniittyjen kasvit sopivat mainiosti vesirajaan ja sen yläpuolisille alueille. Tutuimpia lienevät suurikokoisimmat kukkivat ruohot: kiitollisesti monenlaisissa ympäristöissä kukkivat punavioletit rantakukat, sinikukkainen rantatädyke, keltakukkainen rantatyräkki, helposti laajojakin kasvustoja muodostava keltakukkainen ranta-alpi ja matalassa vedessä viihtyvät keltakurjenmiekat ja ratamosarpio. Hennompi, mutta pitkään ja runsaasti kukkiva puna-ailakki on myös hulevesialueiden luottokukkijoita Aikaisin lakastuvat varhaisen kevään kukkijat ovat usein menestyneet huonosti hulevesiaiheissa. Niinpä esimerkiksi luhtalemmikki tai rentukka saattavat väistyä alueelta, jos muut kasvit ovat voimakaskasvuisia.

Myös veden virtaama vaikuttaa kasvilajien valintaan. Korpikaisla, mesiangervo ja ruokohelpi sitovat tehokkaasti ravinteita ja puhdistavat hulevesiä, mutta ne muodostavat helposti laajoja, tiiviitä kasvustoja ja saattava tukkia vähävetisen altaan.

Hulevesialtaiden vettä on puhdistettu mikromuoveista kuivista järviruokonipuista koottujen suodatuspatojen avulla.  Nippuihin kehittyy bakteerien muodostama limainen biofilmi, johon muovihiukkaset tarttuvat. Kasvavat järviruo’ot olisivat tehokkaita ravinteiden sitojia, mutta nekin voivat kasvaa liian rehevästi ja estää veden virtausta.

Lisäksi tulee huomata, että hulevesialtaan ylärajalla ja heti sen ulkopuolella menestyvät monenlaiset tuoreessa maassa viihtyvät kasvit. Sopivia lajeja on sekä Suomessa luonnonvaraisina kasvavissa että vierasperäisissä kasveissa.

Hulevesiaiheiden ongelmakasvit

Hulevesialtaiden hoito edellyttää valppautta ja nopeaa toimintaa, sillä vesialtaita ja painanteita pitkin vesistöissä ja niiden varrella viihtyvät haitalliset vieraskasvit leviävät nopeasti pitkiä matkoja. Vedessä leviävät etenkin kanadanvesirutto ja keltamajavankaali. Rannoilla erityisesti haittaa aiheuttavat jättipalsami, mutta myös lupiinit, jättiputket ja kurtturuusu, kanadanpiiskut ja karhunköynnökset, pihlaja-angervo ja pajuangervot. Jättipoimulehteä on käytetty paljon vesiaiheiden äärellä, mutta sitä ei enää suositella sen runsaan siemenlevinnän takia.

Ongelmalliseksi kasviksi hulevesialtaissa on osoittautunut myös osmankäämi. Se lisääntyy nopeasti pienestäkin juurenpalasta ja on matalassa vedessä ylivoimainen kilpailija, joka tukkii nopeasti altaan. Toisaalta osmankäämin ravinteiden sidontakyky on erinomainen, ja osmankäämiä keräämällä saadaan hulevesistä korjattua runsaasti ravinteita ja siten puhdistettua hulevettä. Myös haarapalpakkoa tulee varoa sen voimakkaan leviämisen takia.

Suurten yksittäispensaiden saatavuus osin satunnaista. Vaihtoehtona käytettävissä yleistä myyntikokoa suurempia astiataimia
(ruukku alkaen 7 litraa).

Yksittäispensaiden kokoluokittelu:
Pensaan koko ilmoitetaan korkeutena (60-80, 80-100), 100-125, 125-150, 150-175, 175-200, 200-225, 225-250, yli 250 50 sentin välein ja
yli 400 100 sentin välein, korkeuden ohessa voidaan ilmoittaa versoston halkaisija
pa = paakkutaimi, at = astiataimi, molempia voi käyttää, poikkeukset huomioissa

Astiataimien astioiden minimikoot kokoluokittain:
80-125 10 litraa
125-150 15 litraa
150-200 20 litraa
200-250 25 litraa

Taulukko on päivitetty helmikuussa 2020.
Voit tarvittaessa ladata tästä taulukon omalle koneellesi Excel-muodossa. Huom. ladattava taulukko pitää sisällään eri välilehdillä myös muiden kasviryhmien taimikoot- ja istutustiheydet (taulukko ei välttämättä avaudu oikeasta välilehdestä).

web-linkki

pw linkki

Kun vanha puisto tai puutarha peruskorjataan, on tärkeää säilyttää myös kasvilajiston autenttisuus. Valintaa helpottamaan olemme lisänneet Helsingin peruslajiston hakutaulukkoon tietoja kasvien käytöstä ja yleisyydestä eri aikakausina. Tiedot on kerätty kirjallisuudesta, opinnäytetöistä ja eri aikakausien puistosuunnitelmista. Tiedot eivät ole kattavia. 

Aiemmin käytössä olleita lajeja, jotka nykykäsityksen mukaan ovat haitallisia vieraskasveja, ei ole mukana suositeltavien peruskasvien luetteloissa.  

Lehtipuista ja havupuista ja –pensaista esitetään myös taimien saatavuustiedot, jotta jo suunnitteluvaiheessa voidaan varmistaa pitkän kasvatusajan vaativien taimien saatavuus ja tarvittaessa varmistaa saatavuus ennakkovarauksella.  

Taimikokosuositukset on tehty seuraaville kasviryhmille: 

• lehtipuut 
• havupuut 
• lehtipensaat 
• havupensaat 
• köynnökset  
• perennat 
• maisemointikasvit