Peruslajiston hakutaulukko

  • Päivitetty: huhtikuu 2, 2020
  • Luotu: maaliskuu 22, 2018

Suositeltavien peruskasvien hakutaulukkoon on koottu Helsinkiin suositeltavat kasvilajit ja -lajikkeet. Erilaisia hakusanoja yhdistämällä taulukko suodattaa lajit kasviryhmien, käyttösuositusten ja -alueiden, ominaisuuksien, historiallisen käytön ja Helsinki-statuksen mukaisesti. Kasveista on merkitty kunkin kasvin luonnonvaraisuus Suomessa, myrkyllisyys ja lajista suositeltava nimetty kasvikanta. Luettelossa on myös suosituksia lajeista, joiden käyttöä toivotaan lisättävän, kaikki Helsingistä lisäykseen otetut kasvilajit ja –lajikkeet sekä kaikki suomalaiset FinE-koristekasvit.

Sisältö

Yleistä

Suositeltavan peruslajiston hakutaulukko on tehty Helsinki-näkökulmasta, ja sen tarkoitus on monipuolistaa Helsingissä käytettävää lajivalikoimaa. Taulukossa on Helsingissä paljon käytettyjen lajien lisäksi myös nykyään harvinaisia, aiemmin käytettyjä lajeja sekä arboretumeissa ja muissa koeistutuksissa hyviksi havaittuja lajeja.

Hakutaulukon lähtökohtana on, että oppaassa esiteltyjä kasveja kasvatetaan Taimistoviljelijät ry:n Viheralueiden puut & pensaat –kirjan mukaan Suomessa tai niitä tuodaan yleisesti maahan. Kasvien viljelymäärät saattavat kuitenkin kysynnän vähäisyydestä johtuen olla pieniä tai niitä viljellään toistaiseksi vain satunnaisesti. Toinen tärkeä lähtökohta kasviluetteloiden teossa on ollut se, että esitellyistä kasveista on kokemuksia Helsingissä tai joskus myös muualla Suomessa. Ulkomaisessa kirjallisuudessa suositeltuja lajeja tai lajikkeita tai ilmastollisesti Helsinkiä vastaavilla alueilla esimerkiksi naapurimaissamme nähtyjä hyväksi havaittuja kasveja ei ole luettelossa, jos niistä ei ole viljelykokemuksia Helsingissä.

Miten haen lajeja taulukosta?

Sanahakupalkki sijaitsee hakutulukon oikeassa yläkulmassa. Hakusanoja ei tarvitse erotella pilkuilla. Luettelosta voi hakea seuraavilla, teemoittain ryhmitellyillä hakusanoilla tai niiden osilla:

Kaikkia hakusanoja voi yhdistää vapaasti.

  1. hakuesimerkki. Haulla havu herkku 1980 taulukko listaa kaikki havupuut ja -pensaat, jotka on luokiteltu herkkukasveiksi ja joita on käytetty Helsingissä 1980-luvulla.
  2. hakuesimerkki. Haulla puistokujanteet A3 tunnuskasvi taulukko listaa kaikki puistokujanteisiin ja A3-hoitoluokkaan sopivat Helsingin tunnuskasvit.

Vähennettävät ja varauksellisesti käytettävät lajit

Joidenkin kasvilajien kohdalle on tehty erityismerkintä käytetään vain harkiten, jos lajin käyttöön liittyy esimerkiksi taudinalttiuteen tai haitallisuuteen liittyvää varauksellisuutta. Kasvit joiden käyttöä vähennetään tai joita ei käytetä, on listattu kortissa Haitalliset vieraslajit, joita ei istuteta.

Tieteellinen nimiSuomalainen nimiKasviryhmäOminaisuudetStatus HelsingissäSuosituksetKäyttöalueHistoriallinen käyttö
Abies amabilispurppurapihtahavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila
Abies balsameapalsamipihtahavupuupuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Abies concolorharmaapihtahavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä kartano- ja huvilakasvi, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Abies holophyllaussurinpihtahavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila
Abies koreanakoreanpihtahavupuu1980-luku
Abies lasiocarpalännenpihtahavupuu
Abies mariesiihonshunpihtahavupuukäyttöä lisätään nykyisestä
Abies sachalinensissahalininpihtahavupuu
Abies sibiricasiperianpihtahavupuupuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Abies veitchiijapaninpihtahavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Chamaecyparis nootkatensisnutkansypressihavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Chamaecyparis pisiferahernesypressihavupuuherkkukasvi
Larix deciduaeuroopanlehtikuusihavupuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Larix gmelinii var. japonicakurilienlehtikuusihavupuuHelsingin tunnuskasveja, arvokas harvinaisuus Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Larix kaempferijapaninlehtikuusihavupuumyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteet
Larix sibiricasiperianlehtikuusihavupuuHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Larix sibirica 'Kaisa'siperianlehtikuusihavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, puistokujanteet
Picea abiesmetsäkuusihavupuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Picea abies Echiniformissiilikuusihavupuuherkkukasvi
Picea abies f. aureakultakuusihavupuuherkkukasvi
Picea abies f. cruentapurppurakuusihavupuuherkkukasvi
Picea abies f. pendulasurukuusihavupuuherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan
Picea abies f. virgatakäärmekuusihavupuuherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan
Picea abies Tabulaeformistapiopöytähavupuuherkkukasvi
Picea marianamustakuusihavupuuvarma peruslajikäyttöä lisätään nykyisestä
Picea omorikaserbiankuusihavupuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteet1960-1970-luvut, 1980-luku
Picea pungensokakuusihavupuupuistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Picea pungens Glaucahopeakuusihavupuu
Picea pungens Hoopsiisinikuusihavupuu
Pinus cembrasembramäntyhavupuupuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Pinus contorta var. latifoliakontortamäntyhavupuu
Pinus nigra subsp. nigramustamäntyhavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestä
Pinus peucemakedonianmäntyhavupuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Pinus sylvestrismetsämäntyhavupuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Pseudotsuga menziesiidouglaskuusihavupuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Thuja occidentaliskanadantuijahavupuulievästi myrkyllinen, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Thuja plicatajättituijahavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi
Tsuga canadensiskanadanhemlokkihavupuu1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tsuga diversifoliajapaninhemlokkihavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä (*) Mustilakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Tsuga heterophyllalännenhemlokkihavupuukäyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila1960-1970-luvut, 1980-luku
Tsuga mertensianavuorihemlokkihavupuuarvokas harvinaisuus Helsingissä (*) Mustila
Acer mandshuricummantsurianvaahteralehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila
Acer negundosaarnivaahteralehtipuuHelsingin tunnuskasvejakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Acer platanoidesmetsävaahteralehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Acer platanoides Faassen s Blackhurmevaahteralehtipuu1960-1970-luvut, 1980-luku
Acer platanoides 'Reitenbachii'lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Acer platanoides 'Schwedleri'lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Acer rubrumpunavaahteralehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet
Acer saccharinumhopeavaahteralehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä 1940-1950-luvut
Acer saccharinum 'Wieri'liuskahopeavaahteralehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1940-1950-luvut
Acer triflorumhuntuvaahteralehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissä käyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila
Acer x freemanii 'Autumn Blaze'freemaninvaahteralehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestä
Aesculus hippocastanumhevoskastanjalehtipuulievästi myrkyllinen, kasvitautiriskiHelsingin tunnuskasvejaaukiot ja toritkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Alnus glutinosatervaleppälehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Alnus glutinosa f. quercifoliatammenlehtileppälehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet
Alnus glutinosa LaciniatasulkatervaleppälehtipuuSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet
Alnus glutinosa pyramidalis SakaripilaritervaleppälehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1980-luku
Alnus incanaharmaaleppälehtipuuSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan
Alnus incana f. laciniatasulkaharmaaleppälehtipuuSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan
Betula alleghaniensiskeltakoivulehtipuuherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan
Betula ermaniikivikoivulehtipuuherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut?
Betula lentasokerikoivulehtipuuherkkukasvi
Betula papyriferapaperikoivulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan
Betula pendularauduskoivulehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Betula pendula Dalecarlicataalainkoivulehtipuuvarma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Betula pendula f. bircalensispirkkalankoivulehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut
Betula pendula f. crispaloimaankoivulehtipuuvarma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1980-luku
Betula pendula var. carelicavisakoivulehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Betula pendula Youngiikyynelkoivulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi myös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1960-1970-luvut
Betula pubescens hieskoivulehtipuuSuomessa luonnonkasviHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Carpinus betuluseuroopanvalkopyökkilehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustilapuistokujanteet
Carpinus betulus 'Fastigiata'kartiovalkopyökkilehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet, ahtaaseen katutilaan
Cercidiphyllum japonicumkatsuralehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017 käyttöä lisätään nykyisestä, (*) E-planta
Corylus colurnaturkinpähkinäpensaslehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet
Crataegus douglasiimustamarjaorapihlajalehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Crataegus grayanaaitaorapihlajalehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Crataegus laevigata Paul s Scarletruusuorapihlajalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Crataegus x mordenensis 'Toba'helmiorapihlajalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Cratageus submollisiso-orapihlajalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Fagus grandifoliaamerikanpyökkilehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila
Fagus sylvaticapyökkilehtipuulievästi myrkyllinenherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Fraxinus excelsiorlehtosaarnilehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslaji, kasvitautiriskiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Fraxinus excelsior Pendulariippasaarnilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Fraxinus pennsylvanicapunasaarnilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Juglans ailanthifoliajapaninjalopähkinälehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juglans cinereaamerikanjalopähkinälehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juglans mandshuricamantsurianjalopähkinälehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Malus baccatamarjaomenapuulehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus baccata 'Street Parade'marjaomenapuulehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet, ahtaaseen katutilaan
Malus 'Aamurusko'lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut
Malus 'Almey' ("Kirjailija")lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut
Malus 'Cowichan' ("Kadetti")lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut
Malus 'Golden Hornet'koristeomenapuulehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut
Malus "Kaupunginpuutarha"koristeomenapuulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017käyttöä lisätään nykyisestätonttikadut, puistokujanteet
Malus 'Linnanmäki'lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Malus 'Onneli'purppurakoristeomenapuulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinE
Malus 'Polkagris'koristeomenapuulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinE
Malus 'Rixi'lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut
Malus 'Tumma Kaunotar'lehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut
Malus Dolgokoristeomenapuulehtipuumyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus Erstaakoristeomenapuulehtipuumyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus Hopakoristeomenapuulehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus Hyvingiensisrautatienomenapuulehtipuuvarma peruslajiherkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus John Downiekoristeomenapuulehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Malus Makamikkoristeomenapuulehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus Oekonomierat Echtermeyerneuvoksenomenapuulehtipuuherkkukasvi
Malus prunifoliasiperianomenapuulehtipuumyös A3-hoitoluokkaantonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Malus Royaltypurppuraomenapuulehtipuumyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1960-1970-luvut, 1980-luku
Malus sylvestrismetsäomenapuulehtipuuSuomessa luonnonkasvi(*) kotimainen1900-luvun alku
Ostrya virginianaamerikanhumalapyökkilehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestätonttikadut, puistokujanteet
Phellodendron amurensekorkkipuulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus albahopeapoppelilehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus alba Niveavalkopoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaanVenäjän vallan ajan laji?, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus balsamamifera Elongatapalsamipoppelilehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteetVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus balsamifera Gileadensisontarionpoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Populus balsamifera Hortensiskartanopoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Populus canescensharmaapoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut
Populus deltoidesamerikanmustapoppelilehtipuuHelsingin tunnuskasveja, arvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku
Populus laurifolialaakeripoppelilehtipuuHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Populus nigra mustapoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus nigra Charkowiensisharkovinpoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Populus Petrowskianatsaarinpoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Populus suaveolenstuoksupoppelilehtipuumyös A3-hoitoluokkaanVenäjän vallan ajan laji
Populus suaveolens Pyramidaliskartiopoppelilehtipuuvarma peruslajipuistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus tremulametsähaapalehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus tremula Erectapylväshaapalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus trichocarpajättipoppelilehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Populus trististummapoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaanVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Populus wilsoniiwilsoninpoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi myös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku
Populus Woobstiiriippapoppelilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Populus x berolinensisberliininpoppelilehtipuuHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku
Populus x generosaisopoppelilehtipuumyös A3-hoitoluokkaan1960-1970-luvut, 1980-luku
Populus x wettsteiniihybridihaapalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan1960-1970-luvut, 1980-luku
Prunus 'Accolade'koristekirsikkalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut
Prunus aviumimeläkirsikkalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus cerasushapankirsikkalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus cerasus 'Rhexii schalininkirsikkalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi, Helsingistä lisäykseen otettu käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus domestica subsp. domesticaluumulehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus domestica subsp. insititiakriikunalehtipuukartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku
Prunus maackiituohituomilehtipuumyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus maximovicziivienokirsikkalehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestä
Prunus padustuomilehtipuuSuomessa luonnonkasviHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus padus Coloratapurppuratuomilehtipuumyös A3-hoitoluokkaan1960-1970-luvut, 1980-luku
Prunus pensylvanicapilvikirsikkalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1980-luku
Prunus sargentiirusokirsikkalehtipuuherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Prunus serotinakiiltotuomilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus virginianavirginiantuomilehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Prunus virginiana Schubertvirginiantuomilehtipuumyös A3-hoitoluokkaan
Pterocarya rhoifoliajapaninsiipipähkinälehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) Mustila1960-1970-luvut
Pyrus communispäärynälehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Pyrus ussuriensisussurinpäärynälehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan1980-luku
Quercus palustrisotatammilehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteet
Quercus roburtammilehtipuulievästi myrkyllinen, Suomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Quercus robur Fastigiatakartiotammilehtipuulievästi myrkyllinenherkkukasviaukiot ja torit, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1980-luku
Quercus rubrapunatammilehtipuulievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Salix Lasipalatsi (Blanda)isoriippasalavalehtipuuHelsingin tunnuskasveja, arvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingistä lisäykseen otettu myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteetVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku
Salix caprearaitalehtipuuSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Salix caprea Pendulariipparaitalehtipuumyös A3-hoitoluokkaan1980-luku
Salix fragilis Bullataterijoensalavalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanVenäjän vallan ajan laji, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Salix pentandrahalavalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Salix Sibiricahopeapajulehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpuistokujanteetVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Salix triandrajokipajulehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan
Salix x rubenskujasalavalehtipuuHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteetVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Sorbus alnifolialaavapihlajalehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut
Sorbus americanaamerikanpihlajalehtipuumyös A3-hoitoluokkaan1960-1970-luvut
Sorbus ariasaksanpihlajalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Sorbus aucupariakotipihlajalehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus aucuparia Fastigiatapylväspihlajalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, puistokujanteet1940-1950-luvut
Sorbus aucuparia Pendulariippapihlajalehtipuu1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus Birgittabirgitanpihlajalehtipuumyös A3-hoitoluokkaan
Sorbus commixtajapaninpihlajalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut
Sorbus Dodongtuurenpihlajalehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet
Sorbus fastigiata 'Erecta'pylväspihlajalehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet, ahtaaseen katutilaan
Sorbus hybridasuomenpihlajalehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus incanahopeapihlajalehtipuuherkkukasvi, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestä, (*) E-plantapää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut
Sorbus intermediaruotsinpihlajalehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Sorbus koehneanahelmipihlajalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Sorbus thuringiaca Fastigiatataatanpihlajalehtipuumyös A3-hoitoluokkaanaukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet
Tilia cordatametsälehmuslehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tilia euchlorakriminlehmuslehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä myös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäaukiot ja torit, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku
Tilia platyphyllosisolehtilehmuslehtipuuHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Tilia platyphyllos 'Fastigiata Harviala'isolehtilehmuslehtipuuuusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017, uusi laji Helsingissäkäyttöä lisätään nykyisestä, (*) Harvialapää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet, ahtaaseen katutilaan
Tilia x vulgarispuistolehmuslehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Tilia x vulgaris Pallidakeisarinlehmuslehtipuuvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Tilia x vulgaris Siivonensiivosenlehmuslehtipuuvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteet1960-1970-luvut, 1980-luku
Tilia x vulgaris Zwarte LindepuistolehmuslehtipuuHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus glabravuorijalavalehtipuuSuomessa luonnonkasvi, varma peruslaji, kasvitautiriskiHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Ulmus glabra Exoniensiskartiojalavalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä puistokujanteet1940-1950-luvut
Ulmus glabra Pendulariippajalavalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus glabra Camperdowniisateenvarjojalavalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus 'Hoerholmiensis'kujajalavalehtipuuarvokas harvinaisuus Helsingissä, uusi laji Kaupunkikasvioppaassa 2017 käyttöä lisätään nykyisestäpuistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Ulmus laeviskynäjalavalehtipuuSuomessa luonnonkasviHelsingin tunnuskasvejamyös A3-hoitoluokkaanpää- ja kokoojakadut, aukiot ja torit, tonttikadut, puistokujanteetkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alku, 1940-1950-luvut
Juniperus communis kotikatajahavupensasSuomessa luonnonkasvi, lievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juniperus communis 'Repanda'kääpiökatajahavupensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Juniperus communis 'Suecica'pilarikatajahavupensas lievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Juniperus horizontalislaakakatajahavupensaslievästi myrkyllinen1980-luku
Juniperus sabinarohtokatajahavupensaslievästi myrkyllinen
Juniperus squamata 'Meyeri'sinikatajahavupensaslievästi myrkyllinenherkkukasvi1980-luku
Microbiota decussatatuiviohavupensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Picea abies -lajikkeetkääpiökuusethavupensasmyös A3-hoitoluokkaan
Picea abies 'Echiniformis'siilikuusihavupensasherkkukasvi
Picea abies 'Tabulaeformis'tapiopöytähavupensasherkkukasvi
Picea glauca 'Conica'kartiovalkokuusihavupensasherkkukasvi1980-luku
Pinus mugo vuorimäntyhavupensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Pinus mugo 'Pumilio'kääpiövuorimäntyhavupensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Pinus pumilapensassembrahavupensasarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan
Taxus cuspidatajapaninmarjakuusihavupensashyvin myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Taxus x media 'Farmen'kartiomarjakuusihavupensashyvin myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Taxus x media 'Hicksii'kartiomarjakuusihavupensashyvin myrkyllinen, varma peruslaji1980-luku
Thuja occidentalis -lajikkeetpallotuijathavupensashyvin myrkyllinenherkkukasvi
Tsuga canadensiskanadanhemlokkihavupensas1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Acer spicatumtähkävaahteralehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan
Acer tataricum tataarivaahteralehtipensas varma peruslajiHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Acer tataricum ssp. ginnalamongolianvaahteralehtipensasvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Amelanchier laevissirotuomipihlajalehtipensasHelsingin tunnuskasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Amelanchier lamarckiirusotuomipihlajalehtipensas varma peruslajiliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Amelanchier spicataisotuomipihlajalehtipensas myös A3-hoitoluokkaan, varma peruslajiliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Aronia 'Viking'marja-aronialehtipensas myös A3-hoitoluokkaan, varma peruslajiliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Aronia x prunifoliakoristearonialehtipensas myös A3-hoitoluokkaan, varma peruslajiliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Berberis thunbergiijapaninhappomarjalehtipensaslievästi myrkyllinen myös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Berberis x ottawensis 'Superba'hurmehappomarjalehtipensaslievästi myrkyllinen myös A3-hoitoluokkaan1980-luku
Caragana arborescenssiperianhernepensaslehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Caragana arborescens 'Lorbergii'sulkahernepensaslehtipensasherkkukasviherkkukasvi1980-luku
Caragana arborescens 'Pendula'riippahernepensaslehtipensasvarma peruslajiherkkukasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Caragana frutexeuroopanhernepensaslehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Caragana aurantiacaoranssihernepensaslehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikäyttöä lisätään nykyisestä, (*) omajuurinen
Cercidiphyllum japonicumkatsuralehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1940-1950-luvut
Chaenomeles japonicajapaninruusukvittenilehtipensas
Cornus alba 'Elegantissima'laikkukirjokanukkalehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Cornus alba 'Gouchaultii'keltakirjokanukkalehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Cornus alba 'Kesselringii'verikanukkalehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut
Cornus alba 'Sibirica'korallikanukkalehtipensas myös A3-hoitoluokkaan, käytetään vain harkitenliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cornus alba 'Spaethii'keltakirjokanukkalehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan1940-1950-luvut
Cornus alba ssp.albaidänkanukkalehtipensasmyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Cornus alba subsp. stolonifera 'Flaviramea'keltaoksakanukkalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cornus alba subsp. stolonifera 'Kelsey'kääpiökanukkalehtipensasliikennealueille sopiva
Corylus avellanaeuroopanpähkinäpensaslehtipensasSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cotoneaster integerrimuskalliotuhkapensaslehtipensasSuomessa luonnonkasvi, lievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Cotoneaster luciduskiiltotuhkapensaslehtipensas lievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Cotoneaster 'Eicholz'siirotuhkapensaslehtipensaslievästi myrkyllinenherkkukasvi
Cotoneaster x suecicus 'Skogsholm'linnantuhkapensaslehtipensaslievästi myrkyllinenherkkukasvi1960-1970-luvut, 1980-luku
Crataegus grayanaaitaorapihlajalehtipensasvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Cytisus decumbenssuikerovihmalehtipensaslievästi myrkyllinenherkkukasvikäytetään vain harkiten
Daphne mezereumnäsiälehtipensashyvin myrkyllinenherkkukasvikäytetään vain harkiten
Dasiphora fruticosa lajikkeetpensashanhikkilehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivaVenäjän vallan ajan laji, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Diervilla lonicerakeltavuohenkuusamalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) Heloliikennealueille sopiva
Diervilla sessilifoliarusovuohenkuusamalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) Ruskoliikennealueille sopiva
Diervilla x splendenslamovuohenkuusamalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) Kajoliikennealueille sopiva
Elaeagnus commutatalännenhopeapensaslehtipensasliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Euonymus europaeuseuroopansorvarinpensaslehtipensaslievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Euonymus planipeskirsikkasorvarinpensaslehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Forsythia ovatakoreanonnenpensaslehtipensaslievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Forsythia x intermediakomeaonnenpensaslehtipensasherkkukasvimyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Forsythia 'Northern Gold'jalo-onnenpensaslehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan
Fothergilla major 'Velho'höyhenpensaslehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä (*) FinE1940-1950-luvut
Genista tinctoriapensasvärihernelehtipensasherkkukasvikäytetään vain harkiten
Hippophae rhamnoidestyrnilehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Hydrangea arborescens 'Grandiflora'pallohortensialehtipensaslievästi myrkyllinen1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Hydrangea heteromallakiinanhortensialehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Hydrangea paniculata 'Grandiflora'syyshortensialehtipensaslievästi myrkyllinen(*) FinE1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Hydrangea paniculata 'Mustila'mustilanhortensialehtipensaslievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinE
Hydrangea paniculata 'Praecox'kuutamohortensialehtipensaslievästi myrkyllinen, varma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinE1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Kalmia angustifoliakapealehtikalmialehtipensasherkkukasvi
Kolkwitzia amabiliskellokuusamalehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Laburnum alpinumkultasadelehtipensashyvin myrkyllinenherkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Lonicera caeruleasinikuusamalehtipensasSuomessa luonnonkasvi, lievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera caucasicakaukasiankuusamalehtipensas lievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) K-686liikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Lonicera involucratakehtokuusamalehtipensas lievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) Satuliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Lonicera nigramustakuusamalehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, myös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko
Lonicera tataricarusokuusamalehtipensaslievästi myrkyllinen, varma peruslajiHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera tatarica 'Sanna'rusokuusamalehtipensas lievästi myrkyllinen, varma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko
Lonicera x bella 'Dropmore'huntukuusamalehtipensas lievästi myrkyllinen, varma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinEliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Lonicera x bella 'Sakura'sirokuusamalehtipensas lievästi myrkyllinen, varma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinEliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Lonicera x bella 'Zabelii'kaunokuusamalehtipensas lievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera xylosteumlehtokuusamalehtipensasSuomessa luonnonkasvi, lievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Lonicera xylosteum 'Clavey's Dwarf'lehtokuusamalehtipensas lievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Magnolia kobusjapaninmagnolialehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Magnolia sieboldiipensasmagnolialehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Mahonia aquifoliummahonialehtipensaskartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Malus toringo var. sargentiimarjaomenapensaslehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Philadelphus coronariuspihajasmikelehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä'loistojasmikelehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinE
Philadelphus lewisii 'Waterton'tähtijasmikelehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan
Philadelphus Virginalis-hybr.kameliajasmikelehtipensasherkkukasvi1940-1950-luvut
Philadelphus x lemoineipikkujasmikelehtipensas1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Philadelpus pubescenshovijasmikelehtipensasHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Philadelpus pubescens 'Tuomas'hovijasmikelehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Physocarpus opulifoliuslännenheisiangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Physocarpus opulifolius 'Diabolo'lännenheisiangervolehtipensas myös A3-hoitoluokkaan myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Prunus pumila var. depressalamohietakirsikkalehtipensasliikennealueille sopiva
Prunus spinosaoratuomilehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Prunus tenellakääpiömantelilehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi(*) omajuurinenkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rhododendon Lights-sarjapuistoatsalealehtipensaslievästi myrkyllinenherkkukasvi
Rhododendron canadensekanadanatsalealehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Rhododendron catawbiense 'Grandiflorrum'puistoalppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinen1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rhododendron 'Cunninghams White'valkoalppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinen1960-1970-luvut, 1980-luku
Rhododendron dauricumdahurinalppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi käyttöä lisätään nykyisestä
Rhododendron 'Elviira'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenherkkukasvi
Rhododendron x fraserikevätatsalealehtipensaslievästi myrkyllinenherkkukasvi(*) FinE1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rhododendron 'Haaga'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenlajike otettu lisäykseen Helsingistä
Rhododendron 'Hellikki'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenkäyttöä lisätään nykyisestä
Rhododendron 'Helsingin Yliopisto'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenlajike otettu lisäykseen Helsingistä
Rhododendron molle subsp. japonicumjapaninatsalealehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rhododendron 'Kullervo'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinen
Rhododendron 'Mikkeli'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinen
Rhododendron 'Pekka'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenlajike otettu lisäykseen Helsingistä
Rhododendron 'P.M.A. Tigerstedt'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenlajike otettu lisäykseen Helsingistä
Rhododendron 'Pohjolan Tytär'alppiruusulehtipensaslievästi myrkyllinenkäyttöä lisätään nykyisestä
Rhododenrdron schlippenbachiikuningasatsalealehtipensaslievästi myrkyllinenarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi
Ribes alpinumtaikinamarjalehtipensasSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Ribes aureumkultaherukkalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Ribes glandulosumpikkuherukkalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva
Rosa aciculariskarjalanruusulehtipensasSuomessa luonnonkasvi, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) kotimainenliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji
Rosa 'Agatha'kirkonruusulehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa Alba-ryhmäneidonruusutlehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Aurora'lehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistäkäyttöä lisätään nykyisestä1940-1950-luvut
Rosa blandakanadanruusulehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa blanda 'Toukoniitty'toukoniitynruusulehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopiva1940-1950-luvut
Rosa carolinakaroliinanruusulehtipensasvarma peruslaji myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa Centifolia Muscosa-ryhmäsammalruusutlehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa Centifolia-ryhmäkartanoruusutlehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa dumalisorjanruusulehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan, (*) kotimainen
Rosa 'F.J.Grootendorst'neilikkaruusulehtipensas1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Pink Grootendorst'neilikkaruusu, vaal.pun.lehtipensas1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa foetida 'Persian Yellow'persiankeltaruusulehtipensasherkkukasvi1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa Gallica-ryhmäranskanruusutlehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvikartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa glabrifoliavenäjänruusulehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa glaucapunalehtiruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Hansa'hansaruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Linnanmäki'linnanmäenkeltaruusulehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa majalismetsäruusulehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan, (*) kotimainenliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa majalis 'Foecundissima'mökinruusulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa majalis 'Tornedal'tornionlaaksonruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan
Rosa x malyipiharuusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Minette'mustialanruusulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa nitidanukkeruusulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Olkkala'olkkalanruusulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Rosa pimpinellifolia 'Plena'juhannusruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinEkartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa pimpinellifolia- hybr. 'Juhannusmorsian'morsionruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinE
Rosa pimpinellifolia- hybr. 'Poppius'suviruusulehtipensasvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinEVenäjän vallan ajan laji, 1940-1950-luvut
Rosa pimpinellifolia-hybr. 'Papula'papulanruusulehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä kartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Rosa 'Robusta'lehtipensasherkkukasvi1980-luku
Rosa rugosakurtturuusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käytetään vain harkitenliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa rugosa 'Alba'kurtturuusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa Rugosa-hybridittarhakurtturuusutlehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Rosa 'Scarlet Pavement'pavementruusulehtipensas varma peruslajiliikennealueille sopiva1980-luku
Rosa 'Snow Pavement'pavementruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Rosa 'Splendens'valamonruusulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1980-luku
Rosa 'Therese Bugnet'teresanruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan1980-luku
Rosa virginianakiiltoruusulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa x mariae-graebneriaemarianruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa x rugotida 'Dart's Defender'keijunruusulehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Rubus caesiussinivatukkalehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Rubus odoratustuoksuvatukkalehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rubus parviflorusvalkovatukkalehtipensasmyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Salix x aurora 'Tuhkimo'peittopajulehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEliikennealueille sopiva
Salix daphnoides subsp. acutifoliahuurrepajulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko
Salix daphnoides subsp. daphnoideshärmäpajulehtipensas
Salix glauca var. callicarpaea 'Haltia'paljakkapajulehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEliikennealueille sopiva
Salix lanatavillapajulehtipensasSuomessa luonnonkasviliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Salix purpureapunapajulehtipensas myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Salix purpurea 'Gracilis/Nana'kääpiöpunapajulehtipensas myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Salix repens subsp. repenshanhenpajulehtipensasSuomessa luonnonkasviliikennealueille sopiva1980-luku
Salix repens subsp. rosmarinifoliakapealehtipajulehtipensasSuomessa luonnonkasvi
Salix viminaliskoripajulehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan1960-1970-luvut, 1980-luku
Sambucus racemosaterttuseljalehtipensaslievästi myrkyllinenkäytetään vain harkitenVenäjän vallan ajan laji
Sorbaria sorbifoliaviitapihlaja-angervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Spiraea alba 'Allikko'valkopajuangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEliikennealueille sopiva
Spiraea alba var. latifoliakaljupajuangervolehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea beauverdiana 'Lumikki'verhoangervolehtipensas(*) FinEliikennealueille sopiva
Spiraea betulifoliakoivuangervolehtipensasvarma peruslaji myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Spiraea Billiardii-hybr.rusopajuangervolehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea chamaedryfolia var. chamadryfoliaidänvirpiangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinEliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Spiraea chamaedryfolia var. ulmifolialumiangervolehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko
Spiraea decumbenslamopensasangervolehtipensaskäytetään vain harkiten
Spiraea densiflorarinneangervolehtipensasvarma peruslaji myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Spiraea douglasiipunapajuangervolehtipensas myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Spiraea 'Grefsheim'norjanangervolehtipensasvarma peruslaji myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Spiraea japonica-lajikkeetjapaninangervotlehtipensasvarma peruslaji myös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Spiraea japonica 'Albiflora'valkoruusuangervolehtipensasliikennealueille sopiva
Spiraea japonica 'Anthony Waterer'tummaruusuangervolehtipensas
Spiraea japonica 'Darts Red'tummaruusuangervolehtipensas
Spiraea japonica 'Froebelii'ruusuangervolehtipensas varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Spiraea japonica 'Golden Princess'keltajapaninangervolehtipensasliikennealueille sopiva
Spiraea japonica 'Goldflame'keltajapaninangervolehtipensasliikennealueille sopiva
Spiraea japonica 'Little Princess'keijuangervolehtipensas varma peruslajiliikennealueille sopiva1980-luku
Spiraea japonica 'Manon'tummakeijuangervolehtipensasliikennealueille sopiva
Spiraea japonica 'Nana'pikkukeijuangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva
Spiraea japonica 'Odensala'loistoangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva
Spiraea mediataiganvirpiangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanVenäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko
Spiraea nipponicapiianangervolehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea salicifoliaviitapajuangervolehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan kartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko
Spiraea trilobatasiperianvirpiangervolehtipensas1960-1970-luvut, 1980-luku
Spiraea x cinereaneitoangervolehtipensas1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea x rosalbapurppura-angervolehtipensasmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Spiraea x vanhoutteikinosangervolehtipensaskäytetään vain harkiten1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Spiraea x watsoniana 'Kruunu'kuninkaanangervolehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, (*) FinEliikennealueille sopiva
Stephanandra incisa 'Crispa'seppelvarpulehtipensasliikennealueille sopiva1960-1970-luvut, 1980-luku
Symphoricarpos albus var. laevigatusvalkolumimarjalehtipensaslievästi myrkyllinen, varma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Symphoricarpos 'Arvid'valkolumimarjalehtipensas lievästi myrkyllinenliikennealueille sopiva
Syringa josikaeaunkarinsyreenilehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, Venäjän vallan ajan laji, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa Preston-hybr.isabellansyreenilehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopiva1980-luku
Syringa reticulatalikusterisyreenilehtipensasvarma peruslajiarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä liikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa vulgarispihasyreenilehtipensasvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Syringa Vulgaris-hybriditjalosyreenitlehtipensasHelsingin tunnuskasvikäyttöä lisätään nykyisestäkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa x chinensiskiinansyreenilehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi käyttöä lisätään nykyisestä1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Syringa x henryipuistosyreenilehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Syringa x josiflexa 'Veera'kaarisyreenilehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEliikennealueille sopiva
Syringa reflexanuokkusyreenilehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, Helsingin tunnuskasvi1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Weigela -hybr.tarhakotakuusamalehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, herkkukasvi 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Weigela middendorfianakeltakotakuusamalehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissämyös A3-hoitoluokkaan 1940-1950-luvut
Viburnum lantanavillaheisilehtipensasvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Viburnum lentago 'Jenkki'kiiltoheisilehtipensasarvokas harvinaisuus Helsingissä, lajike otettu lisäykseen Helsingistämyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Viburnum opulus koiranheisilehtipensasSuomessa luonnonkasvimyös A3-hoitoluokkaankartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Viburnum opulus 'Pohjan Neito'lumipalloheisilehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestä, (*) FinEkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Viburnum opulus 'Roseum'lumipalloheisilehtipensasmyös A3-hoitoluokkaan, käytetään vain harkiten, (*) kotimainenkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Actinidia kolomiktakiinanlaikkuköynnösköynnösmyös A3-hoitoluokkaan, (*) Annikkiliikennealueille sopivaVenäjän vallan ajan laji, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Aristolochia macrophyllapiippuköynnösköynnös1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Celastrus orbiculatuskelasköynnösköynnösvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1980-luku
Clematis alpina-hybriditalppikärhököynnösvarma peruslajimyös A3-hoitoluokkaan, käyttöä lisätään nykyisestäliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Clematis tanguticakiinankeltakärhököynnös
Clematis viticellaviinikärhököynnösherkkukasvi
Clematis isokukkaisetkärhötköynnösherkkukasvi1960-1970-luvut, 1980-luku
Hydrangea anomala var. petiolarisköynnöshortensiaköynnösmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Lonicera caprifoliumtuoksuköynnöskuusamaköynnöslievästi myrkyllinenkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Lonicera periclymenumruotsinköynnöskuusamaköynnöslievästi myrkyllinenkartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut
Lonicera x browniitulikuusamaköynnöslievästi myrkyllinen herkkukasvi
Parthenocissus insertasäleikkövilliviiniköynnösvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvi, lievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopivakartano- ja huvilakasvi, 1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Parthenocissus quinquefoliaimukärhivilliviiniköynnösvarma peruslajiHelsingin tunnuskasvi, lievästi myrkyllinenmyös A3-hoitoluokkaanliikennealueille sopiva1900-luvun alkupuolisko, 1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut, 1980-luku
Rosa 'Pohjantähti'suomenköynnösruusuköynnös1940-1950-luvut, 1960-1970-luvut
Vitis amurensisamurinviiniköynnösherkkukasvi